Allergiaoireet

Flunssa vai allergia – mistä sen tietää?

Hallitseeko allergia elämäsi?

Siitepölykauden aikana useat siitepölyallergiset tuntevat itsensä erittäin väsyneiksi ja vähäenergisiksi.

Allergiaoireet voivat vaikuttaa unenlaatuun ja aiheuttavat väsymystä päivällä sekä vaikuttavat myös keskittymiskyvyn heikkenemiseen työssä. Liikkuminen ja muu aktiivisuus vähenee ja voit tuntea itsesi sosiaalisesti eritäytyneeksi jonkin aikaa. Lapsilla ja nuorilla allergiaoireet voivat vaikuttaa keskittymiskykyyn, oppimiseen ja suoriutumiseen koulussa.

Monien allergiaoireista kärsivien pitäisi ottaa allergialääkitystä säännöllisesti joka siitepölykaudella. Osa kokee saavansa avun, mutta toiset kokevat oireiden häiritsevän oirelääkityksestä huolimatta. Jos olet yksi heistä, voi olla aika harkita siedätyshoitoa.

 

Tarkkaile oireita

Tunnistat varmasti flunssan eli nuhakuumeen oireet, joita ovat esimerkiksi aivastelu, nuha ja yleinen huonovointisuuden tunne. Nämä oireet muistuttavat todella paljon ylähengitysteiden allergiaoireita.

Ylähengitysteihin vaikuttava allergia aiheuttaa silmien, nenän ja kurkun ärsytystä ja tulehdusta. Siksi voi joskus olla vaikea tietää, onko kyseessä allergia vai flunssa. Jos oireet toistuvat jatkuvasti, kyseessä ei ehkä olekaan tavallinen flunssa vaan allergia.

Joskus siitepölyallergia aiheuttaa lieviä oireita, joskus se vaikuttaa koko päivittäiseen elämään. Tavallisimpia ovat nenään liittyvät oireet (allerginen nuha, jota kutsutaan myös heinänuhaksi), kuten tukkoinen nenä, nenän kutina ja vuotava nenä.

On myös hyvin tyypillistä, että allergia aiheuttaa silmäoireita (allerginen silmätulehdus tai sidekalvontulehdus). Tällaisia oireita ovat esimerkiksi silmien vuotaminen, punaiset silmät, silmien kirvely, turvonneet silmät ja silmien kutina. Myös muualla elimistössä esiintyvät oireet kuten kurkun kutina ovat mahdollisia. Allergia voi aiheuttaa jopa astmaa muistuttavia oireita, esimerkiksi yskää ja hengenahdistusta.

Allergiaoireet voivat vaikuttaa koko päivittäiseen elämääsi. Voit ehkä nukkua huonosti, mikä tekee sinut väsyneeksi päivisin. Siitepölyallergian ja väsymyksen yhteyttä voi olla vaikea tunnistaa mutta tämä olisi erittäin tärkeää erityisesti lasten kohdalla. Allergiaoireesi voivat vaikuttaa myös keskittymiskykyysi, päättäväisyyteen ja muistiin.

Siitepölyallergia voi vaikuttaa myös mielialaan ja aiheuttaa masennusta, ahdistusta tai ärsyyntymistä. On tärkeää myös tarkkailla, ovatko oireesi allergia- vai astmaoireita. Jos allergiasi vaikuttaa hengitysteihin, voit kärsiä yskästä tai sinulle voi tulla hengitysvaikeuksia.

 

Kuulostavatko seuraavat allergiaoireet tutuilta?

Jos olet allerginen, sinulla voi olla yksi tai useampia seuraavista oireista:

Nenäoireet Silmäoireet

Keuhko-/hengitystieoireet

Muut oireet

Aivastelu (yleensä useita peräkkäisiä aivastuksia)

Silmien/silmäluomien kutina Yskä (etenkin yöaikaan) Päänsärky
Vuotava nenä (vetinen nuha) Vuotavat silmät Vinkuva hengitys Huono unenlaatu
Nenän tukkoisuus Silmien/silmäluomien turvotus Hengitysvaikeudet Väsymys
Nenän kutina Silmien punoitus Paineentunne rinnassa Ihottuma

 

Ota allergiaoireet vakavasti

Jos allergiaa ei hoideta, siihen voi liittyä allergisen astman kehittymisen riski. Tästä käytetään nimitystä allerginen marssi. Siksi on tärkeää suhtautua oireisiin vakavasti. Jos nykyinen allergialääkkeesi ei tehoa, sinun on hakeuduttava hoitoon allergian jatkotutkimuksia varten.

Apua on saatavana, olipa kyseessä lievä, keskivaikea tai vaikea siitepölyallergia. Sinun on voitava nauttia keväästä ja kesästä mahdollisesta allergiasta huolimatta.

 

Mistä tietää, onko kyseessä flunssa vai allergia?

Jos sinua vaivaa usein tukkoinen nenä, aivastelet paljon tai silmäsi kutisevat ja ärtyvät kevät- ja kesäaikaan, saatat olla allerginen siitepölylle. Oireet muistuttavat vilustumisoireita – kuinka ne siis erottaa toisistaan?

Pääsääntönä on, että tavanomainen flunssa paranee yleensä noin viikossa, kun taas siitepölyallergiassa oireet voivat jatkua huomattavasti pidempään. Moni erehtyy luulemaan oireita pitkittyneeksi flunssaksi, mutta kyseessä onkin siitepölyallergia.

Oireet

Siitepölyallergia

Flunssa

Nenä ja kurkku

Aivastelukohtaukset – useita peräkkäisiä aivastuksia. Valuva nuha, johon kuuluvat nenän vuotaminen, kutina ja tukkoisuus. Kurkun kutina.

Ajoittainen aivastelu. Nuha muuttuu yleensä ajan myötä paksummaksi, nenä vuotaa ja on tukkoinen. Kurkkukipu.

Silmät

Ärtyneet, kutisevat, turvonneet ja punaiset silmät.

Yleensä ei silmäoireita.

Ruumiinlämpö

Yleensä ei kuumetta.

Lievä kuumeilu mahdollista.

Kesto

Voi kestää useita viikkoja, toistuu vuosittain.

Paranee useimmiten itsestään enintään muutamassa viikossa.

Keuhkot/hengitystiet

Etenkin yöllinen yskä, äänen käheys, hengityksen vinkuminen, helposti hengästyminen, hengitysvaikeudet, paineentunne rinnassa.

Yskä – limainen, kuiva tai ärsyttävä yskä. Vinkuva hengitys, epämukavuuden/kivun tunne rintalastan kohdalla yskiessä.

Tiesitkö, että...

Sadepäivät ovat usein siitepölyallergiasta kärsivän pelastus, mutta tiesitkö, että on olemassa vaiva, jota kutsutaan ukkosastmaksi?

Kyseessä on ilmiö, jossa heinän siitepölyä kulkeutuu ilmaan ukkosmyrskyn kehittyessä. Siitepöly hajoaa ukkospilven kosteaan ja varautuneeseen ilmaan ja putoaa maahan ukkosta usein seuraavan rankan sadekuuron mukana (lämpötilan laskiessa). Hajonneiden heinän siitepölyhiukkasten hengittäminen voi aiheuttaa joillekin ukkosastmaa.

Miksi olen allerginen?

Aivastelu, vuotava nenä, nenän tukkoisuus ja muut allergiaoireet ovat elimistön immuunijärjestelmän reaktioiden seurauksia. Immuunijärjestelmäsi erehtyy ja tunnistaa tietyt aineet (kuten heinän siitepölyn tai koivun siitepölyn) virheellisesti uhaksi. Nämä aineet eivät ole oikeasti vaarallisia, mutta immuunijärjestelmäsi reagoi ikään kuin ne olisivat sitä. Näin käy aina, kun altistut niille.

Kun altistut aineelle, jolle olet allerginen (tässä tapauksessa siitepölylle), elimistösi reagoi erittämällä histamiinia. Tällöin syntyy allergiaoireita. Toistaiseksi ei tiedetä, miksi joillekin ihmisille kehittyy yliherkkyys jollekin aineelle mutta toisille ei. Perintötekijöillä (geeneillä) on kuitenkin keskeinen rooli.

Allergiaoireiden hallinta on tärkeää

Allergia voi aiheuttaa todella kurjan olon. Työnteko ei ehkä suju yhtä hyvin kuin tavallisesti, ja liikunnan harrastaminen tai päivittäinen kanssakäyminen ystävien tai perheen kanssa voi vaikeutua.

Lisäksi sinulla on suurempi muiden allergioiden ja/tai allergisen astman kehittymisen riski. Tästä käytetään nimitystä allerginen marssi.

Lue lisää allergisesta astmasta

tyttö on hengästynyt

Aloita varaamalla aika lääkärin vastaanotolle, jossa sinulle tehdään allergiatesti (ihopistokoe tai verikoe) ja saat diagnoosin. Lääkäri arvioi testituloksen ja oireidesi  perusteella, mikä hoitomuoto sopii sinulle parhaiten.

Varaa aika lääkärille tai allergia-asiantuntijalle.

Pölypunkkiallergia

Voivatko oireeni olla pölypunkkien aiheuttamia?

Vaivaavatko allergiaoireet sinua ympäri vuoden? Heräätkö usein väsyneenä? Jos näin on, saatat olla allerginen pölypunkeille. Pölypunkkeja on monissa paikoissa, mutta parhaiten ne viihtyvät sängyssä.

Oireet eri vuodenaikoina

Vaivaako jatkuva aivastelu, nenän tukkoisuus tai vuotava nenä tiettyyn aikaan vuodesta?

Jos näin on, sinulla saattaa olla siitepölyallergia, joka tunnetaan myös nimillä heinänuha ja allerginen nuha.
Tällaisen allergian aiheuttaa esimerkiksi heinäkasvien, puiden tai ruohokasvien siitepölyn vapautuminen ja leviäminen hengitysilman kautta.

Päivitetty 10/01/2019