Ristiallergia

Mitä ristiallergia on?

Kun henkilöllä on ristiallergia, hän saa oireita myös sellaisista aineista, jotka muistuttavat niitä, joille hän on allerginen. Tämä johtuu siitä, että kehon immuunijärjestelmä ei pysty erottamaan kyseisiä aineita toisistaan. Ristiallergia on yleinen siitepölyallergian yhteydessä ja kaikkein tavallisin niillä, jotka ovat allergisia koivun siitepölylle. Ristiallergian riski kasvaa, jos allergia on vaikea tai koskee useita siitepölytyyppejä, esimerkiksi koivun ja heinän siitepölyä.

Ristiallergian oireet

Suun ja nielun kutina sekä huulien ja kielen turvotus ovat yleisiä oireita. Myös silmät ja nenä voivat kutista ja vuotaa. Maha-suolivaivat, pahoinvointi, oksentelu ja nokkosihottuma ovat sen sijaan harvinaisia oireita. Yleensä oireet ovat lieviä ja helpottuvat nopeasti. Tämä johtuu siitä, että ristiallergian aiheuttavat aineet ovat herkkiä ja hajoavat nopeasti mahassa ja suolistossa.

Yleiset ristireaktiot

Puolella kaikista koivun siitepölylle allergisista on ristiallergia. Oireiden välttämiseksi on hyvä tietää, mitkä ristiallergiat ovat tavallisia oman siitepölyallergian yhteydessä. Koivun siitepölyn ja pähkinöiden, omenoiden ja kivellisten hedelmien välinen ristireaktio on kaikkein yleisin. 

Koivu Omena, päärynä, pähkinät (maapähkinä, saksanpähkinä, hasselpähkinä, parapähkinä, muskottipähkinä), manteli, raaka porkkana ja peruna, mansikka, kivelliset hedelmät (luumu, kirsikka, aprikoosi, persikka, nektariini), kiivi, soijapapu, curry ja selleri.
Heinä

Maapähkinä, kiivi, meloni, ruisjauho, vehnäjauho, kaura, ruis, maissi, riisi, soijapapu, herne, tomaatti, sipuli.

Pujo Selleri, porkkana, fenkoli, persilja, korianteri, sinappi.

 

Vinkkejä ristireaktioiden vähentämiseen koivun siitepölyallergian yhteydessä

Koivun siitepölyallergian yhteydessä ristireaktiot häviävät tavallisesti ruoan kuumentamisen ja valmistamisen yhteydessä, koska se muuttaa ristireaktion aiheuttavia aineita. Omenapiirakka, omenasose, hillot ja hedelmäkompotti soveltuvat siksi usein myös siitepölyallergikolle. Voit kokeilla lämmittää hedelmäpaloja, esimerkiksi omenaa, päärynää tai nektariinia, minuutin ajan suurimmalla teholla mikroaaltouunissa.

Hedelmien kuoret sisältävät usein enemmän allergeeneja kuin itse hedelmäliha. Osa allergikoista voi syödä omenoita ja muita hedelmiä, kun ne kuoritaan ja jätetään hetkeksi huoneenlämpöön. Omenalajikkeiden välillä on myös eroa. Signe Tillisch, Gloster, Jamba ja Macoun ovat paremmin siedettyjä, Golden Delicious ja Granny Smith sen sijaan aiheuttavat enemmän reaktioita.

Valitettavasti pähkinöiden kuumentaminen tai muu käsittely ei auta, ja monet reagoivat siitä huolimatta erityisesti hasselpähkinöihin. Keitetyt porkkanat ja perunat soveltuvat lähestulkoon aina siitepölyallergikoille.

Heinän siitepöly ja ristireaktiot – huomioitavia asioita

Heinän siitepölyallergian yhteydessä ristiallergia ei ole lainkaan niin tavallinen kuin koivun siitepölyallergian kohdalla. Oireita aiheuttavien aineiden kuumentaminen ei valitettavasti auta, ja reaktiot voivat olla voimakkaita. Useimmat pystyvät syömään vehnäjauhoa, kun sitä on käytetty ruoanvalmistuksessa. Voimakkaita ja vakavia reaktioita on kuitenkin esiintynyt tilanteissa, joissa esimerkiksi vehnäpullan nauttimiseen on liittynyt fyysinen rasitus.

Pujon siitepölyallergia – varo selleriä

Noin 25 prosenttia pujon siitepölylle allergisista saa oireita myös ruoka-aineista. Jos olet allerginen pujon siitepölylle ja olet saanut oireita selleristä, kannattaa sitä välttää kokonaan myös kypsennettynä, koska selleri voi aiheuttaa vaikean allergisen reaktion.

Oikea diagnoosi on ensimmäinen askel kohti parempaa vointia

Kun haluat selättää allergiasi, varaa ensimmäiseksi aika lääkäriltä. Lääkäri diagnosoi allergiasi ja antaa sinulle tietoa hoitovaihtoehdoista.

Päivitetty 23/03/2021